Tuottavuus ja itsensä johtaminen: Haluatko saada enemmän aikaan töissä? Tee nämä 7 asiaa

kupla

Uusi hallitus tavoittelee kipeillä päätöksillä säästöjä, mutta myös pikaista tuottavuuden lisäystä. Samanaikaisesti Uber-kuskit sekä Air BnB -majoittajat hankkivat lisätienestejä tarjoamalla kyytejä ja majoitustapalveluita ventovieraille, hallituksen toimenpiteistä ja päätöksistä riippumatta.

Edelliset esimerkit ovat kuitenkin marginaalisen pieni osa, kun yhä suurempi osa suomalaisen yhteiskunnan tuottavuudesta muodostuu kokonaan tai osittain tietotyöstä. Työstä, jota lapset osuvasti kutsuvat tietokonetyöksi.

Suomalaisessa tuottavuuskeskustelussa kyse ei ole siitä kuinka moni katsoo vierestä kun yksi heiluttaa lapiota – vaan siitä kuinka moni tietotyöläinen haluaa vaikuttaa omaa tuottavuutteen.

Valitettavasti tietotyön tuottavuus ei ole kasvanut teknologian kehityksen mukana. Moni tietotyöläinen on edelleen kellokortin orja, vaikka teollisen ajan tarpeisiin kehitetyllä työajalla ei enää olekaan käyttöä nykyajan maailmassa.

Lasketaan vain tehtyjä tunteja eikä tuloksia: töissä ollaan vaaditut 7,5h per päivä siitä huolimatta, että päivän työt oli tehty jo lounaaseen mennessä. Toisaalta töistä lähdetään tasan kello 15:00 liukuvan työajan tuoman näennäisen joustavuuden ansioista, kun tehokkuuden näkökulmasta tehtävä kannattaisi hoitaa loppuun kerralla samana päivänä.

Tietotyössä tuottavuus kasvaa kun siirrytään tuntien mittaamisesta tulosten mittaamiseen

Työkulttuurin tulee olla tuloksiin kannustavaa kaikilla osa-alueilla palkkauksesta työvälineisiin. Lisäksi organisaation johdon on osoitettava täysi tuki tuottavalle kulttuurille.

Toisin sanottuna johdon tehtävänä on mahdollistaa tuottavuuskuplan puhkeaminen poistamalla muureja ja edesauttamalla kaikkien voimavarojen käyttöönottaminen, myös työntekijän henkilökohtaisella tasolla.

Yhä useampi työ on muuttumassa projektiluontoiseksi, jolloin globaaleista verkostoista kerätty parhaiden asiantuntijointijoiden joukkue suorittaa määräaikaisen tehtävän itseohjautuvasti parhaaksi katsomallaan tavalla.

Peiliin katsomisen paikka sekä johdolla että työntekijöillä

Projektiluontoisessa työssä tarvitaan joustavuutta sekä työnanajan että työntekijän puolelta. Rakennetaan yhdessä luottamusta, annetaan ja otetaan vastuuta. Tuloksista syntyy tarinoita ja ilmiötä, jotka vahvistavat itse itseään ja ympäröivää yhteiskuntaa.

Työntekijän yhteiskunnallinen velvollisuus on lisätä omaa todellista tuottavuutta eli tehoa työtunteihin. Tehtävää tai työpaikkaa vaihtamalla voi löytää kadonneen kipinän, intohimon ja innostuksen, jotka yhdessä ja erikseen ruokkivat sisäistä motivaatiota.

Työnantaja ja esimies, oletko tehnyt kaiken mahdollisen tuottavuuden kasvattamiseksi? Voit helpottaa omaa työtäsi ja keskittyä sinulle tärkeisiin asioihin rakentamalla modernia työkulttuuria ja edesauttamalla vapaata tiedon jakoa sekä hyödyntämistä.

Haluatko saada enemmän aikaan töissä? Tee nämä 7 asiaa:

  1. Lyhennä kokouksia. Kokouksissa istuminen on pois tuottavasta työstä. Ota käyttöön sääntö, jossa kokouksen vakiopituus on 30 minuuttia. Vain poikkeustapauksissa kokouksen pituutta voidaan kasvattaa 60 minuuttiin. Yli tunnin kokoukset ovat käytännössä työpajoja.
  2. Fasilitoi keskusteluja. Ota ohjat omiin käsiin, jos kokouksen tai sähköpostikeskustelun vetäjä ei pidä huolta tehokkuudesta. Tutustu yleisimpiin fasilitointimenetelmiin, harjoittele ja valitse niistä sinulle mieluisimmat. Alkuun pääset esimerkkisi tämän Fasilittaattorin työkirjan avulla, mikäli fasilitointi ei ole sinulle entuudestaan tuttua.
  3. Tavoittele Flow-tilaa. Tarkkaile itseäsi ja arvoi milloin saat helposti kaikista eniten aikaan. Tunnista tekijät, jotka mahdollistavat tai haittaavat flow-tilan syntymistä. Itse olen tuottavin ja luovin aikaisin aamulla. Lisäksi hyödynnän musiikkia ja esimerkiksi Coffitivity-sovellusta, joka luo kahvilatunnelman minne tahansa missä on internet-yhteys saatavilla.
  4. Keskity tekemiseen. Työn tarkoituksena ei ole etsiä mahdollisimman monia vaihtoehtoisten ratkaisujen, kuten tietojohtamisen professori Antti Lönnqvist asian esittää, vaan tehdään tuloksia mahdollisimman nopeasti ja vaikuttavasti. Start-up -yritykset ovat nähneet tämän jo pitkään. Käytännössä liika suunnitelu ja kaikkien vaihtoehtojen tunnistaminen vie aikaa itse tekemiseltä ja toteuttamiselta.
  5. Good enough is enough! Tunnustan, en kuulu Pilkun viilaajien kerhoon. Minulle riittää, että asia on riittäävin hyvin tehty – on sitten kyseessä projektisuunnitelma tai yrityksen digitalisointiin tähtäävä toimintasuunnitelma. Riittävä taso on sellainen, että asiakokonaisuus tulee yksiselitteisesti, muistettavasti ja oikein ymmärretyksi.
  6. Hyödynnä sähköisiä verkostoja. Verkostot ovat mentorisi ja tärkein tietolähteesi. Lähde rohkeasti verkostoitumaan oman organisaatiosi ulkopuolelle ja tulet pian huomaan, että tietotyössä yhteistyö on kilpailuetu. Aloita esimerkiksi Twitteristä ja Linkedinistä. Täältä löydät vinkkejä miten pääset nopeasti alkuun.
  7. Vapauta sisäinen yrittäjyys. Nyky-yhteiskunnassa yhä useamman tulee ottaa vastuu omista tekemisistään eikä vain odottaa käskyjä esimiehiltä tai virkamiehiltä. Yrittäjyys on ennen kaikkia asennekysymys, joka vaatii rohkeutta, mutta antaa paloa ja lisää työn imua.

Hallitus tekee päätöksiä, joilla on positiivinen tai negatiivinen vaikutus suomalaisen yhteiskunnan tuottavuutteen pitkällä aikavälillä. Tietotyöläiset sen sijaan voivat lyhyellä aikavälillä kasvattaa tuottavuutta merkittävästi. Kasvua edesauttaa johdon tuki ja moderni työkulttuuri.

Uskallatko puhkaista tuottavuuskuplan ja vapauttaa tuottavuuden kasvamaan?

-Timo

Ps. Innostavaa ja aurinkoista kesää kaikille tietokonetyöläisille. Muistakaa levätä, jotta tuottavuus ei kärsi, kuten Pasi Pyöriä tässä artikkelissa erinomaisesti muistuttaa!

Advertisements

3 thoughts on “Tuottavuus ja itsensä johtaminen: Haluatko saada enemmän aikaan töissä? Tee nämä 7 asiaa

  1. Hei! Kiitos artikkelista. Tänään luin taas niin masentavia kommentteja liittyen työnhakuun ja tuottavuuteen, että söi miestä. Tämä sun artikkelisi (vaikkei työnhakua koskettelekaan) oli kuitenkin valtavan positiivinen ja innostava ja sai minut takaisin hyvälle mielelle. Saavutus sinäänsä.
    Ekstrakiitokset coffitivitystä!

    Like

  2. Pingback: Miksi blogata? | Digital Renaissance

Leave a Reply

Fill in your details below or click an icon to log in:

WordPress.com Logo

You are commenting using your WordPress.com account. Log Out /  Change )

Google photo

You are commenting using your Google account. Log Out /  Change )

Twitter picture

You are commenting using your Twitter account. Log Out /  Change )

Facebook photo

You are commenting using your Facebook account. Log Out /  Change )

Connecting to %s